keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Pyörätie suljettu

Kauppakadun remontti etenee. Pyöräilijää ei ole unohdettu: Työmaan eteläpäätyä koristaa kilpi, joka kertoo pyörätien olevan suljettu ja kehottaa käyttämään "muita reittejä".

Paikalla ei ole koskaan ollut pyörätietä tai yhdistettyä kevyen liikenteen väylää. Mitä "muita reittejä" pyöräilijän pitäisi käyttää? Ilmeisesti tuota betonilaatoitettua jalkakäytävää, sillä muitakaan vaihtoehtoja ei anneta.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Helsingintie YLE Etelä-Karjalan uutisissa

YLE Etelä-Karjala uutisoi Helsingintien katusuunnitelman saamaa kritiikkiä. YLE kirjoittaa:
Helsingintien vartta kulkeva kevyenliikenteen väylä on yksi Lappeenrannnan käytetyimmistä väylistä. Tietä pitkin kulkee runsaasti opiskelijoita, koululaisia ja työmatkapyöräilijöitä Sammonlahden ja kaupungin väliä.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Torikatu avattiin liikenteelle - vaiko sittenkään?

Lappeenrannan kaupunki uutisoi  seuraavaa:

(4.6.2012) Lappeenrannan Torikatu avautui kesäkuun alussa taas liikenteelle. Torikatu oli toukokuun ajan suljettuna perusparannustöiden takia.
Lappeenrannassa Taipalsaarentien kautta pääsee jälleen esteittä Linnoitukseen ja Torikatua pitkin satamaan. Kauppakadun puolella rakennustyöt puolestaan jatkuvat vielä elokuulle asti.

Esteittä? Ehei. Torikadun pohjoiselle pyörätielle on varastoitu lavakaupalla betonikiviä eikä liikenne-estettä ole merkitty asianmukaisesti:
 Betonikivien varasto Torikadulla

Edit 7.6.2012: Kaupungille tehdyn huomautuksen jälkeen lavoja siirreltiin muttei edelleenkään merkitty tieliikennelain ja kaupungin omien ohjeiden edellyttämällä tavalla:
Betonikivien varasto Torikadulla 7.6.2012
Työmaan vieressä Kristiinankadun parkkipaikoilla on hyvää varastotilaa vapaana

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Helsingintie vasaran alla

Lappeenrannan kaupunki on 23.5.2012 asettanut nähtäville Helsingintien katusuunnitelman välillä Kuusimäenkatu - Merenlahdentie. Suunnitelma on nähtävänä kaupungin kotisivuilla.

Katusuunnitelma on Helsingintietä kulkevalle pyöräilijälle suuri pettymys. Se ei korjaa vaarallisia risteyksiä vaan pyrkii siirtämään Helsingintien pohjoispuoleisen pyöräliikenteen asuntokaduille pois Helsingintien varresta.

Sammonrinteen liittymä
Esimerkki suunnitelman surkeudesta on helppoa poimia vaikkapa Sammonrinteen, Rantaniitynkadun ja Metsämäenkadun risteyksestä. Helsingintien pohjoinen pyörätie, nk. laaturaitti kulkisi mutkitellen asuntokatujen risteysalueilla. Suunnittelijoiden käsitys laadukkaasta pyöräilyn pääreitistä on todella kummallinen.

Katusuunnitelmasta on laadittu muistutus.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Maalari maalasi katua

Vuoden 2010 kesäkuussa tuli voimaan asetus, joka määrää merkitsemään pyörätien jatkeet kahdella valkoisella katkoviivalla. Aiemmin pyörätien jatkeet merkittiin yleisesti maalaamalla paikalle tavallinen suojatie, ja jatkeen olemassaolo piti päätellä esimerkiksi liikennemerkeistä.

Monet kaupungit ovat alkaneet maalata uuden asetuksen mukaisia pyörätien jatkeita varsin aktiivisesti. Lappeenrannan käytäntö on surullisen kirjava: yhä edelleen osa pyörätien jatkeista maalataan tavallisiksi suojateiksi, jollaista pitkin ei saa pyöräillä kun vuosi 2017 alkaa.
Väärin maalattu pyörätien jatke Skinnarilankadun ja Kaartinkadun risteyksessä















Kuvan maalausvirhe johtuu kaupungilta saadun tiedon mukaan maalausurakan tilauksessa tehdystä virheestä.