keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Torikadun kevyen liikenteen väylä poistuu

Lappeenrannan tekninen lautakunta on kokouksessaan 15.6.2011 hyväksynyt Torikadun katusuunnitelman. Suunnitelmassa Torikadun pohjoisreunaa kulkeva kevyen liikenteen väylä poistuu, ja kadulle ei rakenneta korvaavaa väylää pyöräilylle. Lautakunta toteaa pöytäkirjassaan seuraavaa:
"Nähtävänäoloaikana on jätetty yksi muistutus. Vastineena muistutukseen todetaan, että erillistä pyörätietä ei ole suunniteltu, vaan Torikatu tällä suunnittelualueella määritetään 20 km/h nopeusrajoitusalueeksi, jolloin pyöräilijät voivat kulkea autoliikenteen mukana. Ajoradan ja pyörätien yhdistäminen on kansainvälisesti käytetty, pyöräilyä edistävä käytäntö, josta on hyviä kokemuksia. Samaa periaatetta on noudatettu jo aiemmin rakennetuissa Kauppakadun osissa Koulukadun ja Ainonkadun välillä ja samoin tehdään myös Kauppakadun pohjoisimmalla osalla."
Suunnitelma ei kuitenkaan kerro, miten esimerkiksi Pallosta torin suuntaan pyöräilevät siirtyvät autoliikenteen sekaan. Siirtymä ei ole luonteva, ja todennäköisintä onkin että suurin osa pyöräilijöistä tulee pyöräilemään jalkakäytävällä.

1 kommentti:

  1. Katutyö alkaa hiljalleen valmistua. 20km/h aluenopeusrajoituksesta kertovat liikennemerkit ovat jo paikallaan, mutta kevyen liikenteen väylää osoittava merkki on edelleen paikallaan Kauppakadun ja Torikadun risteyksessä.

    VastaaPoista